Median Makupaloja - Samu Reijonen

Tuomo Björkstenin haastattelu

Haastattelimme toimittaja-luontokuvaaja Tuomo Björksteniä hänen vieraillessaan Sammon keskuslukiolla Median makupaloja - luentosarjassa 19.12.2012. Björksten aloitti uransa jo nuorena kirjoittamalla formuloista. ”Olin 12-vuotias, kun tajusin, että jee täähän on hauskaa!”

Miten on, oletko kirjoittanut myös kaunokirjallista tekstiä?

- En, kyllä se on ihan oma lajinsa. Haaveilin lapsena kaunokirjailijan urasta, mutta ajattelin silloin, ettei se ole minua varten, liian pitkiä tekstejä. Kaunokirjallisuudessa on liian vaikea rytmi vaikka kirjoittaja ammentaakin faktoista fiktiota.

Kumpi on mielestäsi hauskempaa, työskennellä kiinnityksellä vai freelancerina?

- Freelancerina saa suunnitella rennommat aikataulut työskentelylleen kuin kiinnityksessä, jossa työajat ovat kiinteät ja siten työ on raskaampaa. Toisaalta freelancerin pitää itse olla aktiivisempi.

Erikoistuneet toimittajat ovat koko ajan vähentymässä. Haluaisitko itse erikoistua johonkin tiettyyn aihepiiriin?

- En halua erikoistua, sillä yleistoimittajia tarvitaan enemmän ja etenkin, koska se on tylsää. Nyt saan tehdä juttuja useista aiheista.

Kotisivuillasi kerrot, että pidät valokuvaamisesta ja hyvästä journalismista. Mitä on hyvä journalismi?

- Hyvä journalismi on perusteellista; se kysyy sekä vastaa ja pystyy myös ennakoimaan heräävät kysymykset. Se on älyllisessä mielessä viihteellistä ja antaa ihmisille oivaltamisen ilon. Hyvä journalisti on tasapuolinen ja perusteellinen.

Mainitsit luennollasi, että toimittajan on tärkeää lukea lehtiä. Kuinka paljon sinun tulee luettua niitä?

- Luen enimmäkseen sanomalehtiä, kuten Helsingin Sanomia ja New York Timesia ja The Timesia mutta myös Aku Ankkaa tulee selattua. Säännöllisesti luen seitsemää lehteä.

Entäs sitten luontokuvaajapuoli, onko se enemmän työ vai harrastus?

- Kyllä siinä niin on tainnut käydä, että harrastus on muuttunut työksi. Olen tehnyt myös hääkuvauskeikkoja, ja oppinut tuntemaan ne piirit. Myös muut valokuvaushommat kiinnostavat.

Mikä on mielestäsi parasta valokuvauksessa?

- Se oikean hetken metsästys ja nopea reagointi. Esimerkiksi kun näkee eläimen juoksevan pensaan taakse, ja tietää mistä se seuraavaksi juoksee näkyviin. On mahtava tunne, kun ennakointi palkitaan.

Näin lopuksi, miten journalisteiksi haluavien opiskelijoiden kannattaisi lukiossa ollessaan valmistautua tulevaan uraan?

”Prosenttilaskuja tarvitsee yllättävän paljon. Muun muassa useimmat grafiikat perustuvat niihin.”

Entäpä lukeminen, onko siitä paljon hyötyä?

”Ei niinkään määrällisesti, mutta tyylilajeihin kannattaa kiinnittää huomiota, ja ylipäänsä tekstin rakenteeseen.”

Äidinkieli 2:een kannattaa siis panostaa. Myös yleissivistys ja ideointikyky ovat tärkeitä vahvuuksia.

Yhteistyössä Elviira Luoma

Keltanokat valoa pyydystämässä

Valokuvaus on yleistä; lähes jokaisessa perheessä on kamera, jolla ikuistetaan vähintään lomamatkat ja perhejuhlat. Valokuvaus harrastuksena onkin nostattanut suosiotaan sosiaalisen median ja blogikulttuurin yleistyessä. Harvassa lajissa kuitenkaan aloittelijoiden ja asiaan enemmän perehtyneiden välillä on näin suuria eroja. Miten pienellä nämä keltanokat saisivatkaan lomakuvistaan hienompia, niin etteivät ulkopuolisten katsojien tekisi mieli sulkea silmiään.
 

Valokuvakoulu.fi luettelee amatöörien yleisimmät virheet: kohteen keskelle kuvaa jättäminen, taustan unohtaminen, kalliisiin kameroihin turhaan panostaminen, syvyysalueen huono hallinta ja kuvakulmiin panostamattomuus. Olen virheistä täysin samaa mieltä, mutta lisäisin joukkoon vielä - jo vähän enemmän panostamista vaativat - ajattelun ja jatkuvan tarkkaavaisuuden. Katsele ympärillesi ja kuvaa muutakin kuin kaveriasi. Koira pureskelemassa kadulle jäänyttä vesimelonia, puussa roikkuva espanjalainen pikkutyttö ja satamassa James Bondia leikkivät pukumiehet ovat varmasti myös kuvaamisen arvoisia. Lisäksi matkakertomuksesi vain paranee, kun voit havainnollistaa paikallista ilmapiiriä tunnelmakuvilla. Siis muillakin kuin auringonlaskulla tai kynttilän liekillä, valitettavasti kaikki ovat nähneet ne jo.

Suurin ongelma lienee, ettei näitä muistoräpsijöitä edes kiinnosta kehittyä. Heille riittää että kuvasta saa selvää, eikä sitäkään aina vaadita. Sitten ruudun eteen istutettu valokuvaava sukulainen tuskastuu eikä pysty keskittymään kuvien sisältöön miettiessään, miten pienellä kuva olisi loistava. Valokuvaaminen voi olla nautintoa, eikä vain pakko jota isovanhemmat vaativat nähdäkseen edes kuvat lapsensa rippijuhlista, jonne eivät itse ehtineet paikan päälle. Olenpa myös kuullut ystäväni sanovan: ”Pakko mun on kuvata vaikken halua, kun unohdan muuten”. Tanssimme silloin yli 3000 ympäri Eurooppaa kotoisin olevan nuoren kanssa hämärtyvässä kesäillassa, ja ystäväni muisti riittää voittamaan minut Kim-pelissä useammin kuin kerran.

 

Itseään aloittelevaksi valokuvaajaksi nimittävä harrastelija Jarno Hakulinen kuvailee blogissaan aloitteleva.blogspot.com valokuvaamisen ydintä osuvasti: ”Kaikkein kivointa on mielestäni kuitenkin se, kuinka näitä kauniita asioita lähtee etsimään ympäristöstään. Kun lähtee kameran kanssa kävelemään, niin ihan huomaamattaan tulee mentyä eri reittejä kuin normaalisti. --- Koko ajan kävellessään katselee ympärilleen, ja myös ylös sekä alas. Etsii kauneutta sieltä mistä sitä ei ole ennen huomannut. Huomaa, että yksinkertaisimmatkin asiat voivat olla kauniita, kun niitä katsoo vähän eri tavalla. ” Tässä on tiivistettynä se, miksi joka ikisen kannattaisi uhrata räpsyttelylleen hetki ajatuksia. Hakulinen huomauttaa myös kuvaamisen varjopuolesta, siitä ettei missään voi enää katsella maailmaa ajattelematta sitä potentiaalisena valokuvana. Toisaalta, kun tämä auttaa huomaamaan kauneden, onko siinä mitään pahaa?